Kesäteatteria Värtsilässä vuodesta 1998
Kuvassa kesän 2023 näytelmän Amerikan Armas tiimi.

2024 Lehmänmaitoa ja mansikoita
Käsikirjoitus: Marita Kärkkäinen.
Ohjaus: Anneli Hurskainen.
Synopsis: Yhteen päivään sijoittuva komedia kahdesta pariskunnasta, joiden uusi naapuruus on koetuksella jo ennen ensimmäistäkään tapaamista. Selina Sappinen ei välitä miehensä Sakarin vastaväitteistä vaan aikoo ostaa tyhjäksi jääneen naapuritalon. Kaupasta ei kuitenkaan tule mitään, sillä Mikko ja Virpi Paasonen ehtivät ennen Selinaa ostaa talon. Ennen kuin ilta koittaa, ovat Selina ja Sakari tulla hulluiksi uusien naapureiden takia, sillä Mikko on raskaana, tarvitsee kätilöä ja synnyttää potran vauvan, ja lopulta Virpi kuljettaa Sappisille maistiaisia Mikon ensimmäisistä isänmaidoista. Tai ainakin niin Sappiset luulevat asioiden olevan. Monta kertaa saadaan juosta naapurusten väliä ennen kuin asiat selviävät… tai no, totuus ei koskaan paljastu Sappisille, sillä mitäpä sitä naapureiden asioita utelemaan.


2023 Amerikan Armas
Käsikirjoitus: Simo Perämäki.
Ohjaus: Anneli Hurskainen.
Synopsis: Armas Ketola lähti parikymppisenä Amerikan kultamaahan ”kultaa vuolemaan”. Lähes kolmenkymmenen vuoden uurastuksen jälkeen, hän toimii omistamansa yhtiön pääjohtajana. Liiketoimet ovat sujuneet hyvin.
Samaa ei voi sanoa Armaksen vaimon etsinnästä. Siispä hän päättää hankkia Suomalaisen vaimon. Armas matkustaa synnyinseuduille vaimon etsintä matkalle. Värtsilän kylätoimikunta ryhtyykin Armaksen apuriksi.. ja kuinkas sitten kävikään?
Henkilöt: (päivitetty 9.6.2023)
- Armas Ketola, Amerikan Armas, Vesa Raninen
- Leila Siltala, terassiyrittäjä, Marja Kanula
- Reino Vainio, terassiasiakas, Suvi Martikainen
- Satu Laakso, opettaja, kylätoimikunnan pj.,
Irja Hovi - Ulla Järvelä, kansakouluntarkastaja, Irja Hovi
- Oskari Kivihaka, maanviljelijä, Vesa Raninen
- Kaisa Kivihaka, emäntä, ed. puoliso, Eira Varonen
- Susanna Kivihaka, ed. tytär, Johanna Rannasalo
- Kirsi Koivula, kokki, Kirsi Miettinen
- Elisabeth, amerikkalainen kapakkatanssija,
Eija Nissinen - Kuiskaaja, Anneli Kunnas.
- Valot ja äänet, Veijo Tikka ja Sonja Varonen.

2022 Mummonmökki
Käsikirjoitus: Reijo Honkonen.
Ohjaus: Anneli Hurskainen.
Synopsis: Mummon mökin lähtötilanne on tempaistu suomalaisesta arjesta. Siinä lyövät kättä suomalainen kansankomedia ja brittiläinen musta huumori. Mummo on viety mökistään sairaalaan. Paluu kotiin on epätodennäköinen – ainakin perikunnan mielestä. Itse kullakin olisi sattumoisin juuri nyt pikaista käyttöä käteiselle rahalle. Mutta mummopa ei usko järkipuhetta.
Perikunta päättää ryhtyä viikatemiehen pikku apulaisiksi…
Suuri osa näytelmän tapahtumista sijoittuu lääkäripulaa potevaan terveyskeskukseen, joten mukana on aimo annos myös ajankohtaissatiiria.
Henkilöt:
- Mökki, Lea Koukku.
- Rouva Mielikäinen, Anneli Hurskainen.
- Herra Mielikäinen, Martti Tahvanainen.
- Veikko G Liimatainen, Kuisma Lipponen.
- Peetu, Jorma Sistonen.
- Elviira, Eija Nissinen.
- Miina, Irja Hovi.
- Liisa, Pirkko Partanen.
- Matti, Kuisma Lipponen.
- Sari/Anna, Eira Varonen.
- Kuiskaaja, Anneli Kunnas.
- Valot, äänet, ohjaus, Veijo Tikka.
2021 Ei esitystä
2020 Ei esitystä

2019 Vallaton Vihtori
Käsikirjoitus: Raimo Suuronen
Ohjaus: Veijo Tikka
Synopsis: Näytelmä kertoo nukkavierusta, vähän saamattomasta kamreeri Vihtori Holopaisesta, jonka tomera vaimo lähtee hoitamaan sairasta äitiään toiselle paikkakunnalle pariksi viikoksi. Vaimo jättää Vihtorille pitkän listan asioista, mitkä tämän pitäisi hoitaa hänen poissaollessaan. Niinkuin tiedämme, tällaiselta ”kädettömältä” henkilöltä kaikki ei mene kuten ”Strömsöössä”, kun ei ole tottunut hoitamaan arjen asioita. Vihtori joutuu luovimaan asioiden ja ihmisten kanssa ja hänelle sattuu väärinkäsityksiä ja hauskoja sattumuksia.
Henkilöt:
- Vihtori, Kuisma Lipponen
- Laina, Anneli Hurskainen
- Salli, Eira Varonen
- Arska, Veijo Tikka
- Äiti/Hieroja, Irja Hovi
- Baarimikko/Lääkäri, Paavo Hämäläinen
- Kaino, Paavo Honkanen
- Farmaseutti/Pankkivirkailija, Anne Lindfors
- Ruusu, Anneli Hurskainen

2018 Rakkausresepti
Käsikirjoitus: Tanja Puustinen-Kiljunen
Ohjaus: Veijo Tikka
Synopsis: Kesäisen kepeä, hersyvä ja huumorintäyteinen tarina pienestä Pakaranmutkan kylästä, jossa lemmenkipeä konstaapeli Tervo kirjoituttaa kolleegallaan rakkauskirjeen ihanaiselle Iirikselle. Kirjoituskone kuitenkin jumittaa ja kirje joutuu vääriin käsiin. Hämmennystä poliisivoimissa herättää myös uusi terveyskeskuslääkäri Kaikkonen, jonka kintereillä saapuu outoa väkeä. Kaiken lisäksi kesätyöntekijät eivät erota vastaanottohuonetta ruumishuoneesta! Onko tällä Kaikkosellakaan reseptin kirjoitusoikeutta vai onko tarjolla pelkkää rakkautta?
Farssi on siis valmis!
Rooleissa:
- Kaarlo Kaikkonen, valelääkäri – Artturi Väyrynen
- Henna, sairaanhoitaja – Anneli Hurskainen
- Uolevi Tervo, vanhempi konstaapeli – Paavo Hämäläinen
- Maj-Lis Tanttu, nuorempi konstaapeli – Anne Lindfors
- Valdemar ”Valte”, romani, taksiautoija – Kuisma Lipponen
- Iiris Hentonen, ent. huippujuoksija – Seija Turunen
- Kukka Hentonen, edellisen sisko – Eira Varonen
- Vilma Kataja, rikollinen, Kaarlo Kaikkosen sisko –Anneli Hurskainen
- Pär-Alfons Sund, merimies, Kukan sulhanen – Martti Tahvanainen
2017 Ei esitystä

2016 Taistelevat koppelot
Käsikirjoitus: Heikki Luoma
Ohjaus: Veijo Tikka
Synopsis: Hurmalaisen Veijon paras kaveri Pekka sai akkarallin jälkitautina itselleen naisen, seksiä uhkuvan ja sumeilemattoman Cunillan, joka uhkaa näännyttää kokemattoman sulhasmiehen paitsi vuoteessa, myös kuntolenkeillä. Siinä sivussa on koko kylän elämä suistumassa raiteiltaan. Mutta vielä löytyy maalta talkoohenkeä, ja lähimmät naapurit päättävät pelastaa Pekan ja äitinsä pirttihirmun kynsistä vaikka vielä vihkipallilta. Syntyy keinoja kaihtamaton ottelu, johon pitäjän rovastikin joutuu lopulta puuttumaan. Loppu hyvin, kylässä kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi…
Rooleissa:
- Lakealammin nuori isäntä Pekka Lakealampi –Paavo Hämäläinen
- Lakealammin vanha emäntä Aune Lakealampi – Irja Hovi
- Pekan kihlattu, Cunilla Kuikansalo – Eira Varonen
- Cunillan poika, nörtti Gunnar Kuikansalo –Tomi Salmi
- Leskirouva Ulpu Toistupa – Anneli Hurskainen
- Hurmalaisen isäntä Veijo Hurmalainen – Veijo Tikka
- Hurmalaisen emäntä Tuulia Hurmalainen –Anna Salmi
- Hurmalaisen Tuulian ja Veijon lapsi – Jippu Salmi
- Personaltrainer Mallu – Seija Turunen
- Sijoitusneuvoja Voitto Intonen – Kalle Lintunen
- Rovasti Mäkinen – Raimo Tiittanen
Kuiskaaja – Anneli Kunnas
Äänet, valot ja miksaus –
Kati Heikkinen ja Veli-Matti Timoskainen

2015 Rikkautta, rakkautta riittämiin
Käsikirjoitus: Marita Kärkkäinen
Ohjaus: Veijo Tikka
Synopsis: Kolme sisarta, Regina, Amanda ja Elsi Dahl asuvat rikkauksien keskellä. Koska naiset jättävät saituuttaan laskuja maksamatta, ulosottomies Andersson on tuttu mies talossa. Hänen ja Elsin välillä on pientä säpinää, mutta asia ei ole juurikaan edennyt. Elsi pelkääkin, että elämä valuu tyhjiin ja onni jää kokematta. Rahavarojen lisäksi Dahleilla on vuokrahuoneistoja, jotka tosin ovat niin huonossa kunnossa, että äkeä vuokralainen, rouva Dill, käy jo kuumana. Dahlien omistama rähjäinen hotellikin romahtaa kasaan, joten portieeri tuo hotelliasiakkaan Dahlien kotiin. Asiakas on liikemies Hubertus Huikuri.
Seuraavana päivänä Dahlit saavat kuulla pormestarilta, että herra Huikuri on hyvin rikas mies. Reginan päässä alkaa muhia suunnitelma: naiset menevät kukin vuorollaan naimisiin herra Huikurin kanssa, eroavat ja kynivät samalla miehen omaisuuden. Elsi saa aloittaa, sillä siten saadaan tyhjätasku virkamies Andersson pois kuvioista.
Rooleissa :
- Regina Dahl, Anneli Hurskainen.
- Amanda Dahl Anne Lindfors.
- Elsi Dahl, Eira Varonen.
- Portieeri Kämänen, Veijo Tikka.
- Hubertus Huikuri, Kuisma Lipponen.
- Ulosottomies Andersson, Paavo Hämäläinen.
- Rouva Dill, Irja Hovi.
- Ketku-Ketonen, Kalle Lintunen.
- Pormestari, Raimo Tiittanen.
Kuiskaaja Anneli Kunnas.
Äänet ja miksaus Veijo Tikka.
Äänet ja valot Veli-Matti Timoskainen ja Kati Heikkinen.

2014 Yksinäisten sydänten kerho
Käsikirjoitus: Jukka Itkonen
Ohjaus: Veijo Tikka
Yksinäinen vanhapoika Leevi Sutela löytää kirjeystävän Yksinäisten Sydänten Kerhosta, mutta perinpohjin ujona miehenä ei millään muulla tavoin uskalla lähestyä leskirouva Hilja Kandolinia. Kaveripiirissä löytyy rohkaisua ja rohkaisuryyppyjä.
Henkilöt:
- Pollu Pentikäinen, leskimies. Kuisma Lipponen.
- Leevi Sutela, vanha poika. Jukka Timoskainen
- Pulkkinen, Paavo Hämäläinen.
- Hilja Kandolin, eläinlääkärin leski. Anneli Hurskainen.
- Sirkka Kumpulainen, kotiapulainen. Eira Varonen.
- Tarjoilija. Anna Lihavainen.
- Naispoliisi. Irja Hovi.
- Miespoliisi. Raimo Tiittanen.
- Pastori, Kalle Lintunen.
- Kuiskaaja. Anneli Kunnas.
- Ohjaus, äänet ja miksaus, Veijo Tikka.
- Valot. Veli-Matti Timoskainen

2013 Pienyrittäjä Pöntinen ja bisnesenkelit
Käsikirjoitus: Matti-Juhani Karila
Synopsis:
Ohjaus: Veijo Tikka
Rooleissa:
- Unto Pöntinen, pienyrittäjä. Kuisma Lipponen.
- Aune Pöntinen, ed. puoliso. Anneli Hurskainen.
- Pentti Parviainen-Åström, pankinjohtaja. Jukka Timoskainen.
- Brita Parviainen-Åström, ed. puoliso. Mirja Kinnunen.
- Edvard Simonen, kappalainen. Raimo Tiittanen.
- Elina Kankainen, palkollinen. Eira Varonen.
- Hjalmar Gyllenhammar, bussikuski Veijo Tikka.
- Helminen, baarinpitäjä. Paavo Hämäläinen.
- Laila Turpeinen, elinkeinoasiamies. Irja Hovi.
- Kristoffer ”Toffe”, kunnanjohtaja. Kalle Lintunen.
- Monika, kaunis, muodokas ja älykäs. Mirja Kinnunen.
- Mimmi, mukiinmenevä friidu stadista. Anneli Hurskainen.
- Aino Toropainen, leski. Irja Hovi.
- Carola, kivannäköinen, kainaloonsopiva ja mahottoman mukava. Lea Koukku.
Kuiskaaja: Anneli Kunnas
Ääni ja valot: Miika Tikka ja Kati Heikkinen
2012 Ei esitystä

2011 Poikamiehen pesäpuu
Käsikirjoitus: Matti Wanne
Synopsis: Poikamies Immu Markkasen elämä soljuu mukavasti. Leskirouva Signe tarjoaa katon pään päälle, neiti Unelma pitää eväissä ja pääkaupunkilaisikäneito takaa Immun vähäistä kauppaa käyvän pikkufirman pankkilainat.
Eräänä aamuna idylli murtuu. Immu joutuu myrskyn pyörteisiin.
Naisten avuliaisuuden takaa paljastuu Immun siviilisäädyn päälle käypiä pyyteitä.
Tuntuu kuin kirves olisi pantu pesäpuun juurelle. Kaatuuko pesäpuu?
Ohjaus: Veijo Tikka
Rooleissa:
- Immu, poikamies – Timo Laakkonen
- Signe, leskirouva – Irja Hovi
- Unelma, kukkakauppias – Maisa Sutinen
- Veera, romani – Alisa Hämäläinen
- Irmeli, terveyssisar – Piia Räty
- Adalmiina, ikätyttö – Aleksi Hämäläinen
- Alpe, bisnesmies (Paavo Hämäläinen), Veijo Tikka
- Haastemies- (Kalle Lintunen), Maisa Sutinen
- Pankinjohtaja – Raimo Tiittanen
- Ruubens, toritaulutaiteilija – Kuisma Lipponen
- Kuiskaajat. Anneli Kunnas ja Anna-Reetta Mononen
- Miksaus/valot. Miikka Tikka ja Vesa Tikka.
- Lavastus. Veijo Tikka, Heino Turunen ja Jari Piipponen.

2010 Reposen Onni
Käsikirjoitus: Raimo Turula
Ohjaus: Veijo Tikka

2009 Susisaaren keisari
Käsikirjoitus: Raimo Turula
Ohjaus: Veijo Tikka
Raimo Turulan kirjoittaman hupaelman SUSISAAREN KEISARI Nykyisen rakennemuutoksen kourissa kamppailevan kyläyhteisön selviytymisponnisteluista.

2008 Miestä vailla
Käsikirjoitus: Markku Hattula
Ohjaus: Veijo Tikka
Isotalon Marketta asuu yksin vanhaa kotiaan, joka on saanut suojelupäätöksen. Alkaa remontti, jota seuraavat remonttitalkoot ja tietenkin talkootanssit. Mutta sitä ennen tarvitaan kirvesmies. Toimittaja, poliisi ja pappikin osallistuvat yhteiseen ponnistukseen. Ja tietenkin rakkaat naapurit, missikin ehtii mukaan karkeloihin, ja yksi Virosta muuttanut inkeriläinen.
Rakennustarkastaja valvoo EU-pykälien noudattamista, kunnes häneltäkin ote hetkeksi kirpoaa…
Rakennuksen tienoille sijoittuvien tapahtuminen virrassa ratkotaan samalla myös ihmissuhdeongelmia; etsitään pareja niin sanotusti…
Miestä vailla on kirjailija Markku Hattulan uusin näytelmä. Aikaisemmin kirjoitettuja on jo melkein kymmenen. Niitä on esitetty yli 50:ssä harrastajateatterissa. Kirjoittajan mielestä kesäteatterissa pitää olla hauskaa, niin katsojilla kuin esittäjilläkin. Siihen tällä näytelmällä on pyritty!
Miestä vailla heittää synkistelyt hetkeksi nurkkaan!
Rooleissa:
- Alisa Hämäläinen, Marketta Isotalo. talon tytär, asuu yksin suojelukohdetalossa
- Timo Laakkonen, Klaus Schönberg kirvesmies
- Paavo Hämäläinen, Yrjö Sorri. naapurin poikamies
- Pia Räty, Saimi Sorri. muotimalli, naapurin tytär
- Irja Hovi, Lyyli Sorri. maanviljelijän leski, Yrjön ja Saimin äiti
- Raimo Tiittanen, Urho Manni. kylähullu riimittelijä, yksineläjä
- Tanja Kosonen, Riitta Taivainen. kylän naispastori
- Kalle Lintunen, Leedsi, (Kauko Karaste) kyläpoliisi
- Kuisma Lipponen, Matti Pykälistö rakennustarkastaja
- Paula Ratilainen, Pauliina Paaso toimittaja
- Mirja Kinnunen, Melina Tooke. Inkerinsuomalainen paluumuuttaja
Kuiskaaja Anneli Kunnas
Miksaus Miika Tikka
Valot Henri Sistonen
Lavastus Veijo Tikka, Heino Turunen

2007 Vilttiketju
Käsikirjoitus: Eero Schroderus
Ohjaus: Veijo Tikka
Kesäteatterimme toiminnan 10-vuotisjuhlakesänä esitimme Veijo Tikan ohjaamana suomussalmelaisen näytelmäkirjailijan Eero Schroderuksen v. 2004 kirjoittaman komedian Vilttiketju.
Näytelmän vanhusteema koskettaa meitä kaikkia ja on jokaiselle joskus ajankohtainen. Vietämmekö viimeiset vuotemme aktiivisesti elämästä nauttien meille tutuissa olosuhteissa vai rauhoittavien tabujen huumaamana jossakin kotiseudulta kaukanakin sijaitsevan hoitolaitoksen, Mummopoliksen sänkyjen pohjalla tiukkojen sääntöjen ja säästöjen alaisina? Tarvitsemmeko me ikäihmisinä muutakin elämäämme? Onko meidän alistuttava yhteiskunnan heikkoon taloudelliseen tilanteeseen ja rahamaailmaan keplotteluihin vai pystyisimmekö me itse vaikuttamaan toiveittemme toteutumiseen? Miten olisi vaikkapa Vilttiketju Välilanssissa?
”TARVIIKO SE VANHANKAAN ELÄMÄ OLLA PITKÄVETTEISTÄ”

2006 Onnenmaa
Käsikirjoitus: Markku Pölönen
Ohjaus: Veijo Tikka
ONNENMAA -elokuvan näyttämöversion, joka tällä kertaa tulee olemaan viime kesää aidompi ja koskettavampi musiikin ja laulujen kummutessa aidosta harmonikasta ja näyttelijöiden tunteenpalosta!
Mikä voisikaan olla miellyttävämpi tapa nauttia kesästä, hyvästä seurasta ja kulttuurista kuin kesäteatteriretki klassikko-elokuvan tunnelmiin?
Rooleissa:

2005 Onnenmaa
Käsikirjoitus: Markku Pölönen
Ohjaus: Veijo Tikka
ONNENMAA -elokuvan näyttämöversion, joka tällä kertaa tulee olemaan viime kesää aidompi ja koskettavampi musiikin ja laulujen kummutessa aidosta harmonikasta ja näyttelijöiden tunteenpalosta!
Mikä voisikaan olla miellyttävämpi tapa nauttia kesästä, hyvästä seurasta ja kulttuurista kuin kesäteatteriretki klassikko-elokuvan tunnelmiin?
Henkilöt:
- Ukko-Antti, talon vanha isäntä, Raimo Tiittanen
- Tiina, Ukko-Antin emäntä, Irja Hovi
- Aarne, talon nuori isäntä, Paavo Hämäläinen
- Terttu, Aarnen emäntä, Ulla Saarinen
- Tenho, Aarnen veli, Timo Laakkonen
- Tapi, Aarnen ja Tertun poika, Anneli Hurskainen
- Laura, Tenhon lapsuuden ystävä, Alisa Hämäläinen
- Kaisa, naapurin tyttö/enkeli, Iidamaria Lindman
- Virva, assistentti, Tanja Pekkarinen
- Pastori/hanuristi, Kuisma Lipponen
- Postinkantaja, kuiskaaja Pia Räty
- Juoruakat, Helvi, Saimi ja Eetla, Mirja Kinnunen, Tanja Kosonen ja Paula Ratilainen
- Kuiskaaja, Anneli Kunnas
- Miksaus, Miika Tikka
- Valot, Henri Sistonen
- Lavastus, Veijo Tikka ja Heino Turunen
- Musiikki, Kuisma Lipponen
- Ääni, Jouko Jääskeläinen
2004 Kätkäläinen ja ulkomaan elävä
Käsikirjoitus: Simo Hämäläinen
Ohjaus: Veijo Tikka
Pietari Aholainen, pienviljelijä maamme itälaidan vaaramaisemista on Iitamarioineen suurelle osalle suomalaisista tuttu vääräleukainen sinnitteljä.
Värtsilän kesäteatterissa hän pyöriskeli jättipoteineen vuona 1999. Ny hän on palannut navetan ylisille niin tuttujen kuin tuntematomienkin riepotelavaksi.
Miten käy kätkävaaralaisille tällä kertaa? Jatkuuko sama hulvaton meno? Kuiskutteleeko vielä vanha kehno?`Selviytyykö Kätkäläinen muuttuvan maailman mukanaan tuomista lukuisista yllätyksistä? Vai mitäpä tuumoot?
Henkilöt:
- Kätkäläinen, Kätkävaaran isäntä, Jorma Sistonen
- Iitamaria, Kätkäläisen vaimo, Anneli Hurskainen
- Sampo, ulkoman elävvä, Kuisma Lipponen
- Aimo Hurskainen, Kieppivaaran isäntä, Raimo Tiittanen
- Alma Hurskainen, Kieppivaaran emäntä, Ulla Saarinen
- Toivo Laaksonen, monialayrittäjä, Paavo Hämäläinen
- Lavikainen, joppari, suppari yms. Timo Laakkonen
- Viihdetaiteilijat, Tanja Pekkarinen, Tiina Huttunen
- Vatanen, poliitikko, Marjo Juvonen
- Tuttu-Turunen, Irja Hovi
- Tanskanen, Tiina Sinisalo
- Taina, baarimyyjä, Paula Ratilainen
- Marja koululainen, Noora Huttunen
- Petra, koululainen Terhi Kosonen
- Lotta-Kaarina, koululainen, Tanja Kosonen
- Kuiskaaja, Anneli Kunnas
- Nainen bussipysäkillä, kuiskaaja, Mirja Kinnunen
- Miksaus, valot, Jukka Timoskainen, Jouni Timoskainen
- Lavasteet, Heino Turunen
- Äänitehosteet, Veijo Tikka

2003 Mökkihöperöt
Käsikirjoitus: Teuvo Tikka
Ohjaus: Veijo Tikka
Teuvo Tikan kirjoittama ja säveltämä laulunäytelmä.
Tervetuloa Värtsilän kesäteatteriin viettämään suomalaista kesäviikonloppua Pöllin perheen seurassa kansallislajimme mökkeilyn merkeissä.
Kesämökille kiiruhtaminen heti lomien alettua kuuluu monen suomalaisperheen kesäarkeen, nyt sitä päästään seuraamaan Pöllien näkökulmasta.
Lomareissun suunnittelu ja valmisteleminen, matka mökille ja rentouttavan loman viettäminen määränpäässä tuo lomalaisista aivan uusia piirteitä esille. Tarjoaapa rentouttavaksi levoksi tarkoitettu perheviikonloppu yllätyksiäkin uusien tuttavien ja kulttuurin muodossa.
Jää jokaisen katsojan itse arvioitavaksi mikä sitä meistä ihmisistä tekee höperöitä, mökille lähteminen, ”pakkometsäläisyydessä” eläminen vai liekö se höperyys ympärivuotista…
Henkilöt:
Petteri-vaari, Raimo Tiittanen
Aimo, edellisen poika, Paavo Hämäläinen
Vieno, edellisen vaimo, Anneli Hurskainen
Visa, Aimon ja Vienon poika, Timo Laakkonen
Raita, Aimon ja Vienon tytär, Paula Ratilainen
Maija ”Maikki” Kyykkäoja, Marjo Juvonen
Lisbet ”Lissu” Putikko, Lea Koukku
Rosvot: Soile Luukkainen ja Olli Väänänen
Jussi, Olli Väänänen
Julia, emäntä, Irja Hovi
Romeo, Veijo Tikka
Hieno rouva, Tanja Pekkarinen
Säestys: Kuisma Lipponen
Kuiskaajat: Anneli Kunnas ja Mirja Kinnunen
Minkinpyydystäjät: Mirja Kinnunen, Olli Väänänen
Miksaus, äänet/valot, Matti Partanen, Jukka Timoskainen

2002 Intohimoinen jalkapallomies
Käsikirjoitus: Teuvo Ruohoranta
Ohjaus: Jouko Tyyni
Synopsis: ”Kyllä minun elämäni on nyt umpikujassa. Ei ole työtä, ei asuntoa, eikä vaimoa… Pahin isku on, että Päivikki jättää minut. Kun olen niin tottunut siihen, että on nainen, joka rakastaa minua.”
Intohimoinen jalkapallomies Alpo Oinaskoski rakastaa jalkapalloa ja vaimoaan Päivikkiä, mutta kun vastoinkäymisiä tulee ja Päivikkikin tunnustaa todellisen syyn naimisiinmenoon, on Alpo valmis vaimon vaihtoon…
Henkilöt:
- Olli Väänänen – Alpo Oinaskoski, intohimoinen jalkapallomiesiina
- Tiina Sinisalo – Päivikki Oinaskoski, edellisen vaimo
- Irja Hovi – Inga Forsman, Päivikin täti
- Elisa Pitkänen – Susa, Alpon ja Päivikin tytär
- Niina Purmonen – Sussukka
- Marina Väyrynen – Katariina Andersson, Alpon nuoruuden rakastettu
- Paavo Hämäläinen
Humander, juoppo taidemaalari - Anneli Hurskainen – Kerttuli, eläkeläinen
- Raimo Tiittanen – Rovasti Paavalinen
- Soile Luukkainen – Heli Huvikumpu, kotisairaanhoitaja
- Marjo Juvonen – Lissu, pubin omistaja
- Paavo Hämäläinen ja Timo Koljonen – lavasteet
- Anneli Kunnas ja Marjo Juvonen – kuiskaajat
- Veijo Tikka ja Matti Partanen – valot, ääni
2001 Konsultti
Käsikirjoitus: Teuvo Ruohoranta
Ohjaus: Jouko Tyyni
Teuvo Ruohorannan kirjoittama näytelmä palkittiin valtakunnallisessa kilpailussa 1999.
Eletään 1990-luvun loppua Värtsilässä EU-mörkölinnun levitellessä siipiään kylän yllä. Perinteinen maatalous on murroksessa. Toinen koulu on jo lakkautettu ja postikin on muuttunut asiamiespostiksi. Muutkin elävän maalaiskylän palvelut ovat vaakalaudalla. usko tulevaisuuteen alkaa olla koetuksella. Kylätaoimikunta on omalta osaltaan koettanut piristää kylän elämää.
Sattumalta kylälle saapuu konsultti, jolla on ideoita kylän pelastamiseksi. Kyläläisten elämästä tulee tapahtumarikas. Onnelliseen loppuratkaisuun pääsemiseksi tarvitaan myös kylän naisten kekseliäisyyttä.
Henkilöt:
- Telle, baarinomistaja, kylätoimikunnan pj, Anneli Hurskainen
- Immo, kyläkauppias, Jorma Sistonen
- Asser, ent. pienviljelijä, nyk. romukauppias ja mansikantuottaja, Raimo Tiittanen
- Uolevi, Ahonpään tilan ökyisäntä, Olli Väänänen
- Annukka, avoliitossa matkoilla olevan luomutuottaja Valtterin kanssa, Paula Ratilainen
- Teppo, lihasavustamoyrittäjä, Paavo Hämäläinen
- Jenni, apteekkiapulainen, avoliitossa Tepon kanssa, Soile Luukkainen
- Yrjö, eläkeläinen, Veikko Pitkänen
- Lempi, eläkeläinen, Irja Hovi
- Konsultti Jäynämaa, Veijo Tikka
- Birgitta, keramiikkataiteilija, Mirja Kinnunen
- Teresa, kuvanveistäjä, Marina Väyrynen
- Noora, tekstiilitaiteilija, Marjo Juvonen
- Sohvi, vaatesuunnittelija, Jenni Partanen
- Avustajat: Niina Purmonen, Elisa Pitkänen
- Kuiskaajat, Anneli Kunnas, Aune Törrönen
- Mikserit, Matti Partanen, Jouni Timoskainen
2000 Sortavalan serkut
Käsikirjoitus:
Ohjaus:
1999 Kätkäläisen jättipotti
Käsikirjoitus: Simo Hämäläinen
Ohjaus: Jouko Tyyni
Rikashan ei rahhoo tarvihe, koko roska on vuan sitä varten, jotta köyhällä kansalla olisi mitä ikävöijä…
Henkilöt:
- Pietu Aholainen, pienviljelijä, Veijo Tikka
- Iitamaria Aholainen, emäntä, Anneli Hurskainen
- Aimo Huskainen, Jorma Sistonen
- Alma Hurskainen, Mirja Kinnunen
- Leena Hurskainen, Hurskaisten tytär, Päivi Kelhä
- Teppo, automyyjä, Marko Turunen
- Pankinjohtaja, Tiina Sinisalo
- Kioskin myyjä, Paula Ratilainen
- Synkeä mies, Kalle Lintunen
- Jonottaja 1, Marina Väyrynen
- Jonottaja 2, Marko Turunen
- Ruojankylän entinen kauppias, Paavo Hämäläinen
- Tarjoilija, Päivi kelhä
- Venäläinen mies, Marko Turunen
- Venäläinen nainen, Marina Väyrynen
- Pylvänäinen, huoltoasemayrittäjä, Paavo Hämäläinen
- Sinttu, Tiina Sinisalo
- Veikkauksen vahtimestari, Marko Turunen
- Veikkauksen kassarouva, Päivi Kelhä
- Veikkauksen talouspäällikkö, Paula Ratilainen
- Kertojat, Kaisa Kunnas, Aune Törrönen
- Kuiskaajat, Anneli Kunnas, Kaisa Kunnas, Aune Törrönen
- Musiikki Tuomo Hyttinen
- Tehosteet, Matti Partanen, Heikki Törrönen, Jouni Timoskainen
1998 Mooseksen penninpyöritys
Käsikirjoitus: Raimo Suuronen
Ohjaus: Jouko Tyyni
Ollaan jo juhannusaaton tunnelmissa, eletään 70-luvun loppupuoliskoa. Olemme pienessä Värtsiän pitäjässä, pienviljelijä Mooses ja Alma Viinasen pihapiirissä. Itse isäntäväki on ollut lomailemassa etelän kylpylähotellissa ja tällä päivämäärällä olisi tarkoitus palata kotiin.
Loman ajan on talonpitoa huolehtinut talon nuorempi poika Ilkka, sekä päivämiehenä tunnollinen, ahkera ja hyväntahtoinen, mutta mieleltään ja toiminnoiltaan hieman hidas Pertti Aulis Uolevi Untuva-Aho, jota myös Petteriksi kutsutaan.
Naisellisen kädenjäljen on isäntäparin lomaillessa tuonut taloon naapurin kaunis ja verevä Sinikka.
Mitä tapahtuu kun isäntäväki saapuu kylpylälomalta, huhutaan myös lottovoitosta sekä mitä kaikkea muuta tapahtuukaan…
Henkilöt
- Mooses Viinanen, pienviljelijä Jorma Sistonen
- Alma, Mooseksen vaimo, Anneli Hurskainen
- Ilkka, Mooseksen ja Alman poika, Veijo Tikka
- Petteri, päivämies, Paavo Hämäläinen
- Sinikka, lomittaja, Päivi Kelhä
- Loponen, pankinjohtaja Heino Turunen
- Kake, jengiläinen, Raimo Bergman
- Manner, tieinsinööri, Kalle Lintunen
- Annika, koululainen, Niina Jääskeläinen
- Ville, koululainen, Teemu Koljonen
- Piret, virolainen nainen, Lea Koukku
- Jussi, koululainen, Toni Koukku
- Baarimyyjä, Paula Ratilainen
- Taksikuski, Tiina Sinisalo
- Mittamiehet, Sami Koukku, Henri Sistonen
- Kuiskaajat, Mirja Kinnunen, Aune Törrönen
- Valot ja äänet, Marko Turunen, Heikki Törrönen
- Musiikk, Tuomo Hyttinen